maanantai 17. elokuuta 2009

Hiljaiseloa

Viime viikon suuren draaman jälkeen Elämänlangalla on vietetty lähinnä hiljaiseloa, neuloskeltu puistossa lasten leikkiessä ja nautittu kesän loppusuorasta. Nyt alkaa sää jo näyttää syksyiseltä, ja lupaavasti alkoi eilen iltapäivällä kurkkuakin aristaa ja nenää kutitella. Uhmasin illalla kuitenkin tuulta lasten kanssa pukeutuneena paitsi villapuseroon myös polvisukkiin, myssyyn ja kauluriin. Toivottavasti ei ole meksikontauti iskemässä vaan selviän säikähdyksellä, sillä tänään olisi iltapäivällä tarkoitus kahvitella vähän kauempaa näytille reissaavan neulovan ystävättären kanssa. Huomenna taas olisi Espoon neuletapaaminen, joskin se saattaa jäädä väliin muutenkin kun jonkun pitäisi kai katsoa lapsiakin.



Uutta neuleaiheista lelua olen sentään kokeillut, sillä kun tilasin pari settiä KnitPron 2,5 -millisiä sukkapuikkoja Get Knittediltä sattui samaan pakettiin sitten livahtamaan myöskin KnitPron ruutupiirrospidike, tuo pienempi koko. Eräs ystävä totesi että hänestä on kovin viehättävä ajatus, että neulojat ovat niin iso kohderyhmä että meille kannattaa tehdä kauniita harrastevälineitä.



Sievän kotelon sisältä paljastuu sileä alusta jossa on kiinni neljä magneettia: kolme pientä ruutupiirroksen kiinnittämiseen tarpeen mukaan sekä yksi pitkä oikean rivin seuraamiseen. Koko laitoksen saa pystyyn kotelon kiinnittämiseenkin käytetyllä nepparinauhalla. Itselläni violetti pitkä magneetti saattoi reissun päällä hieman siirtyä paikoiltaan, mutta neuloessa olin kyllä koko ajan ihan oikealla kerroksella.



Kotelon toisessa puoliskossa on tarranauhan pätkillä suljettava tasku sekä kylkiäisenä kynä. Enää tarvitsisin vain ruutupiirroksen josta neuloa. Olen haikaillut yhden jos toisenkin blogissa esiintynyttä Haapsalu sall -pitsineulekirjaa, joskaan uusi leluni ei ole lainkaan niin kätevä kirjoissa olevien ruutupiirrosten seuraamiseen, mutta reissuja Tallinnaan ei ole juuri nyt tiedossa. Onneksi kirjasto on keksitty, pistin siellä olevan niteen varaukseen.

Ensi viikolla sitten ehkä jotain muuta kuin product placementia. Menkää sillä välin katsomaan vaikka uutta Twist Collectivea, siellä on taas parikin suomalaista nimeä edustettuna.

8 kommenttia:

Nina kirjoitti...

Tuohan näyttää varsin näppärältä apuvälineeltä! Ellen olisi niinsanotusti PA, voisin vaikka hankkia moisen itsekin. :) No, ehkäpä sitten syksymmällä..

Katri kirjoitti...

Näppärän näköinen apuväline!

Maija kirjoitti...

Loistojuttu tuo apuväline! Itse seuraan oikee riviä aina post-it- lapuilla ja nehän lentelee itsekseenkin minne sattuu. Saatanpa joutua hankkimaan tuommoisen! Kiitos vinkistä!

Mikaela kirjoitti...

Pakkohan tuota on tilata myyntiin!! Vaikuttaa hienolta apuvälineeltä... Sain eilen ensimmäisen kerran kirjasi Punokset puikoille käsiin... On aivan mahtava kirja!! Todella hienot kuvat ja neuleetkin ovat aivan upeita!! Monta ohjetta jo pyörii päässä, en tiedä mistä aloittaa :)

Taija kirjoitti...

Ravelryn neuleretriitti ryhmässä on ryhmätilaus Haapsalu saalista meneillään, eiköhän ei retreileväkin voi tilaukseen osallistua, käy kurkkimassa, saat varmaan jonkun tuomaan kirjan sulle (se painaa 1,4kg, joten postittaa ei kannata!)

ammax kirjoitti...

Melkonen väkkärä, heti lähtee mielikuvitus värkkäämään jotain toimimatonta verokki laitetta tälle =)

Katju kirjoitti...

Oon menossa Tallinnaan 12. syyskuuta, voin tuoda Haapsalu sallin sulle? Ehkä kuitenkin nähdään illalla neuletapaamisessa.

Susanna kirjoitti...

Herranen aika tuollainenhan on PAKKO saada! Ties vaikka innostuisin taas neulomaankin! Tilpehöörit ne harrastuksen tekee :D