maanantai 7. helmikuuta 2011

Elämyksellistä

Elämänlangalla ei juurikaan harrasteta penkkiurheilua. Television urheilutarjonnasta on täällä joskus nähty snookeria, uimahyppyjä tai jäätanssia, mutta harvemmin mitään joukkueurheilua. Viime yönä nähtiin sellainen ihmeellinen tilanne, että matkustin kaukaiseen itä-Helsinkiin tarkoituksenani katsoa hyvässä seurassa amerikkalaisen jalkapallon Superbowl.

Päätin suhtautua kokemukseen penkkiurheilularppina. Koska en juo olutta, joka kuulemma oleellisena kuuluu asiaan, ostin pari tölkkiä siideriä. Lisäksi kuulustelin seuralaisiani, joilla kaikilla oli kokemusta jenkkifudiksen pelaamisesta ja parilla myös tuomaroinnista. He kertoivat minulle perussäännöt sopivan aloittelijaystävällisesti ja valistivat lisäksi, että kannattaisimme vihreäpaitaista joukkuetta, joka tietenkin värivalintana sopi minulle mainiosti. Ilmeisesti olen saavuttanut penkkiurheilussa nelivuotiaan tason, sillä illan isäntä kertoi poikansa oppineen kysymään "Iskä, minkä värisistä sä tänään tykkäät?".



Koska oli tiedossa, että ottelu kestää aamuyöstä melkein aamuun, varasin mukaan myös paljon neulottavaa. Ylläolevat sukat valmistuivat ottelua katsellessa ja lisäksi neuloin reilun pätkän ihan sileää valkoista sukanvartta. Nämä sukat avasivat myös saldoni lankahamstereissa kokonaisella 65 grammalla. Ohje on menossa Ravelryyn myyntiohjeeksi, jahka saan tavattua mallin huomenna tai ylihuomenna ja valokuvattua. Nimeksi tulee näillä näkymin Dragonfly Rib Socks ja lankana tässä parissa oli Lang Yarnsin Jawoll Magic -sukkalanka.

Seuraavaksi taidan keittää itselleni pannullisen kahvia, jatkaa neulomista ja koittaa pysytellä hereillä Joelin päiväuniaikaan asti, että saan unirytmin takaisin raiteilleen. Ensi viikolla luvassa on sitten toivottavasti lisää valmiita neuleita.

1 kommentti:

Sari kirjoitti...

Aikamoinen kokemus! Itse en ole koskaan jaksanut tuota lajia katsella. Minusta se on aivan järjetöntä toisen päälle hyökkäilyä, mutta paljon sillä on kannattajia. Oma lajini on jääkiekko!