maanantai 15. huhtikuuta 2013

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan

Aina ei tämä amatöörineulesuunnittelijan arki ei mene kuin Strömsössä. Puolisentoista vuotta takaperin neuloin kaulurin tai tuubihuivin, kirjoitin ohjeen, annoin sille nimeksi Any Which Way Cowl ja ajattelin pistää ohjeen myyntiin Ravelryyn heti kunhan saan huivin kuvattua. Värväsin vielä apulaisen neulomaan toisen huivin kirkkaan värisestä langasta, jotta mallikappaleita olisi kaksi.


Meni kuukausi jos toinenkin. Sovin kaverin kanssa kuvauksista. Kuvauspäivänä Joel oli kipeä. Yritettiin uudestaan, kuvaaja sairastui. Paria viikkoa myöhemmin kipeänä olin vuorostani minä. Lopulta kuvaukset lykkääntyivät epämääräiseen tulevaisuuteen.


Sunnuntaina sain vihdoin ja viimein itse aikaiseksi ottaa neuleet ja kameran mukaan kaupunkiin. Huvitimme seuralaisen kanssa Vanhan kirkon puiston varhaiskeväisiä istuskelijoita. Kukaan ei kuitenkaan kehdannut tulla kysymään, mitä oikein puuhaamme. Joskus neuleita kuvatessa saa selittää yhdelle jos toisellekin, mistä on kyse.



Nyt se siis vihdoin ja viimein on julki! Any Which Way Cowl, yhdelle 100 gramman vyyhdille tai kerälle sukkalankaa. Jotta tuubihuiviin ei tulisi varsinaista nurjaa puolta, neulepinta on molemmin puolin saman näköinen.


Ohje on myynnissä Ravelry-kaupassani ja on toistaiseksi olemassa ainoastaan englanniksi.

Näissä voitonriemuisissa tunnelmissa Elämänlangalla tällä viikolla. Ensi viikolla kenties lisää uusia neuleohjeita!

Ei kommentteja: