maanantai 29. syyskuuta 2014

Valmista ja väriterapiaa

Viime viikolla Elämänlangalla uhkasi kaupan myssyn hankkiminen palelevalle lapselle. Koska eihän se käy laatuun, valmistui uusi pipo tuotapikaa.


Myssy pääsikin heti käyttöön, sillä viime viikolla oli oikeasti kylmiä päiviä. Täytyy myöntää, että vaikka Nealla on uusi myssy niin Joelilla on uusi kaupan akryylipipo. Toisaalta Joel ihastui viime talvena iltapäiväkerhon tädin lahjoittamaan varamyssyyn niin, että oma käsin tehty pipo ei enää laisinkaan kelvannut, joten ehkä vahinko on tässä vaiheessa jo tapahtunut kun lapselle on kerrottu, että neulepäähineitä saa muutenkin kuin äidin tekeminä. Tai sitten pitäisi viedä riiviö lankakauppaan ja valita värit Ihan Itse, vaikka siinä on tietysti aina riskinsä. (Siinä viimetalvisessa erittäin rakkaassa lahjapipossa on nimittäin ainakin sinistä, mustaa, valkoista ja neonkeltaista.)


Kauhealla kiireellä neulotun myssyn jäljiltä lämpötila nousikin sitten niin, että viikonloppuna saatoin kyläilypaikassa istua parvekkeella pitkät pätkät auringossa neulomassa. Sain valoterapian lisäksi väriterapiaa, sillä Wollmeisen oranssinkeltainen Küken hehkui kilpaa auringon kanssa.

Nyt palaan kuitenkin sammalenvihreän Silky Woolin pariin, sillä Ullan 10-vuotisjuhlanumeron deadline lähestyy. Viimeistään sunnuntaina 5.10. lähetetyt ohjeet ovat mukana kansikuvaäänestyksessä, mutta toimitus ottaa kyllä vähän tuon deadlinen jälkeenkin vastaan ohjeita. Tehdään yhdessä tosi hieno juhlanumero, pistäkää tekin Ullaan ohjeita tulemaan!

Näissä tunnelmissa Elämänlangalla tällä viikolla. Ensi viikolla on toivottavasti valmis neuletakki, saa nähdä.

Ei kommentteja: