maanantai 17. elokuuta 2015

Loma!

Elämänlangalla ollaan päästy onnellisesti kesälomatunnelmiin. Heinäkuussa olivat vielä Kotiseutupäivien valmistelut sen verran vaiheessa, että rentoutuminen jäi vähän vähiin ja työt tulivat kahden viikon lomapätkällä uniin, mutta nyt kun iso projekti on saatettu loppuun on mukavampi pitää vapaata. Ja esimerkiksi neuloa taas villatakkia pitsineulelangasta. Muutaman päivän ajan tuossa ennen loman alkua takki sai vaihtua yksinkertaiseen sukanvarteen, mutta nyt ollaan taas ruodussa.

Viikonloppuna takki matkaili Espoon saaristossa ja kävi Pentalassa, jossa joka vuosi vietetään elokuussa saaristopäiviä. Pentalaan on tekeillä saaristomuseo, joka avataan kävijöille näillä näkymin vuonna 2018, mutta toistaiseksi saareen pääsee saaristoveneillä ainoastaan saaristopäiville.


Eilen kävin harrastamassa kulttuuria ja kävin lähimuseossamme eli Gallen-Kallelan museossa katsomassa tunnin mittaisen Erämaan kätkössä -esityksen. Kahden näyttelijän esitys kiertää museon sisällä ja pihapiirissä, ja sen ehtii nähdä vielä parin viikon päästä Espoo-päivänä. Gallen-Kallelan museossakin muuten käy Museokortti, joka selvästi alentaa kynnystä lähteä käymään erilaisissa kulttuuririennoissa.

Seuraavaksi neuleja minä olemme suuntaamassa Art Goes Kapakka -konserttiin Café Pirittaan Tokoinrantaan, ja huomenna suunnitelmissa on vierailu Kansallismuseossa. Tämän kulttuuriputken jälkeen on mahdollista, että vietän muutaman päivän ihan vain laiskotellen. Ja neuloen ja televisiota katsoen.

Näissä mukavan lomailevissa tunnelmissa Elämänlangalla tänään. Katsotaan muistanko enää ensi viikolla pitää lukua viikonpäivistä, kun maanantai koittaa!

Ei kommentteja: