maanantai 4. tammikuuta 2016

Lumivalkoinen

...no ei nyt ehkä ihan, mutta luonnonvalkoiselta näyttää neuleissa tällä hetkellä. Ulkona puolestaan on ihan lumivalkoista ja kova pakkanenkin kaiken lisäksi. Mitä mainioin sää käpertyä sohvannurkkaan neulomaan, siis! Minulla on vielä pari päivää joululomaa jäljellä, joten yritän ottaa tästä nyt kaiken ilon irti. Viimeistään torstaina on sitten pakko lähteä ulos ovesta, kun työt jälleen kutsuvat.


Kuvien luonnonvalkoisen pienen jakun alku on Jaegerin Silk -lankaa, jonka tekeminen on lopetettu varmaankin jo vuosikymmen takaperin. Kyseessä on siis 100 % silkkilanka, jota on 50 gramman kerällä huimat 186 metriä. Olen aikoinaan hamstrannut sitä puoli kiloa, mutta en ole sitten missään vaiheessa uskaltanut lähteä siitä mitään neulomaan. Nyt kuitenkin toteutan neuleaiheista uudenvuodenlupaustani: yritän olla ostamatta uutta lankaa ihan vain omistamisen ilosta, ja sen asemesta koitan saada neulottua juuri tällaisia ikuisuksia säästettyjä aarteita.


Jakun alku on 3/4 -raglan, mutta eihän se sillä tavoin henkarilla kuvattavana pysynyt - varsinkin kun silkkilanka on niin liukasta, että luiskahtaisi varmasti muutenkin vaateripustimelta. Siksi etukulmat, jotka oikeasti ovat siis eturaglanien reunat, on kurottu kokoon ylimääräisellä pyöröpuikolla. Työssä on siis tällä hetkellä vain selkä ja hihat sekä molemmin puolin etureunassa noin 25 silmukkaa. Tästä ei ole tulossa suljettava jakku, vaan sitten kun olen tyytyväinen selän pituuteen neulon helmasta etureunojen kautta niskaan pitsireunuksen.
Onnistuin melkein tekemään pelkkää sileää neuletta, mutta koska aloitin työn reissun päällä eikä minulla ollut mukana silmukkamerkkejä, päädyin tekemään raglanlisäysten väliin minipalmikon.

Tämä työ on vielä sellaisessa "katsotaan mitä tästä tulee" -vaiheessa. Yksi on kuitenkin varmaa: silkkilangasta on ollut jo tässä vaiheessa neulottaessa merkittävästi enemmän iloa kuin varastolaatikossa!

Näin Elämänlangalla aloitellaan uutta vuotta. Entäs teillä?

Ei kommentteja: