torstai 14. huhtikuuta 2016

Huhtikuu on kuukausista julmin...

...tai ainakin töissä sen verran kiireinen, että kun maanantaina tulin iltakymmenen jälkeen kotiin, en enää laisinkaan muistanut blogia. Nyt on myönnettävä, että en ole jaksanut viime päivinä edes neuloa, mikä tietysti on hyvin huolestuttavaa.

Toisaalta huhtikuun työrupeaman vastapainoksi toinen rakas harrastukseni roolipelaaminen on ollut ilahduttavan aktiivista: alkukuusta on ollut jo kaksi pelikertaa uutta Praedor-seikkailua, ja kolmaskin kerta ehditään pelata ennen kuin kuukausi vaihtuu.

Päivitin viimein pelin sääntökirjanikin. Kuten näkyy, niin oikealla oleva vanha painos on jo lähes irtokantinen, etukannesta on irronnut pala ja kirja on kaikin puolin kolhiintunut. Uudempi painos on kauniin sileä ja kiiltävä, mutta katsotaan kuinka sille käy kun sitä kannetaan aktiivisesti mukana.

Elämänlangalla on siis viime aikoina liikuttu muissa maailmoissa. Katsotaan, ehtisikö sieltä ensi viikolla takaisin neuleiden pariin.

Ei kommentteja: