maanantai 6. kesäkuuta 2016

Kesätöitä

Elämänlangalla ollaan saatu lapset turvallisesti kesälaitumelle, ja samaan syssyy ovat sitten omatkin kesäiset vapaaehtoistyöt alkaneet. Pitkin kesää minut löytää suurin piirtein joka viikonloppu Helsingin Velodromilta jenkkifudiskatsomosta tekemästä verkkotiedotusta.

GS Demonsin staffipaidassa pääsee tunnustamaan väriä myös vierasmatseissa, joita tosin ei ole luvassa kovin monta tänä kesänä. Naputtelen näillä näkymin kaikissa paitsi yhdessä ottelussa liveseurantaa Facebookiin, ja kotiotteluista kirjoitan myös peliraportit. Aktiivinen penkkiurheilukesä siis tänäkin vuonna tulossa.

Penkkiurheilun lisäksi yritän itsekin päästä vähän liikkeelle. Minullahan on niskat kroonisesti jumissa päätetyön ja ehkä ihan pikkuriikkisen myös neulomisen takia. Vuodenvaihteen jälkeen liityin uudelleen Elixian jäseneksi. Tavoitteena on käydä liikkumassa ohjatusti vähintään kaksi kertaa viikossa, myös näin kesällä. Jumituksia on kyllä edelleen, mutta erityisesti aktiivinen pilateksessa käyminen tuntuu vähentäneen niska-hartiaperäisiä päänsärkyjä ihan reilusti. Kuka olisi voinut arvata, että hyvän ryhdin harjoitteleminen auttaa?





Jotta totuus ei pääsisi unohtumaan, niin kyllä täällä edelleen neulotaankin. Kuvassa puikoilla pikkulapsen sukka tulevaa sukkakirjaa varten, katsotaan onko siitä tulossa vauva- vai taaperokoko.

Näissä tunnelmissa Elämänlangalla tällä viikolla. Katsotaan, missä ensi viikolla mennään!


Ei kommentteja: