maanantai 17. lokakuuta 2016

Neulomisen iloa

Elämänlangalla syksy ei noin yleensä ole vuoden parasta aikaa, mutta loistavaa neuleaikaa nämä viilenevät päivät ovat. Lisäksi nyt kun Kantapään kautta on julki, on jonkin aikaa kadoksissa ollut neulomisen ilokin selvästi löytynyt. On aina hienoa kun uusi kirja valmistuu, mutta prosessin aikana neulomisesta tuntuu väistämättä aina tulevan vähän pakkopullaa: mallitilkkujen ja testikappaleiden lisäksi on tietysti saatava ajoissa valmiiksi myös kaikki kuvattavat työt.

Nyt parin viime viikon aikana on neuleinspiraatio äkkiä palannut. Kuten mainitsin viime viikolla aloitin itselleni uuden puseron ja kuvissa esiintynyt vihreä polvisukkakin on jo kantapäässä. Lisäksi päädyin aloittamaan äskettäin tilaamastani Lang Yarnsin Mille Colori Babysta uuden myssyn.

Viikonlopun neulomisen jälkeen alan olla vähitellen kuvun kavennuksissa, joten saan myssyn lämmittämään korvia ihan lähiaikoina. Löysin japanilaisesta mallineulekokoelmasta hauskan aaltoilevan kuvion, jossa värikäs lanka pääsee oikeuksiinsa.

Keskeistä näissä uusissa iloisissa neuleissa on se, että en ole kirjoittanut mitään muistiin - en siis ole valmistautunut tekemään näistä ohjeita, vaan tekeillä on uniikkikappaleita. Myssy on sen verran yksinkertainen, että siitä ehkä voisikin ohjeen kirjoittaa, mutta pusero on tekeillä täysin ilman muistiinpanoja. Joskus tekee älyttömän hyvää neuloa ihan vain itselleen ilman suunnittelupaineita.

Näissä iloisissa tunnelmissa Elämänlangalla tällä viikolla. Ensi viikolla sitten taas uutta Elämänlankaa!

Ei kommentteja: