maanantai 31. heinäkuuta 2017

Ropeconissa

Elämänlangalla vietettiin viime viikonloppu suureksi osaksi Messukeskuksessa Ropeconissa. Sukkakin reissasi taas reippaasti mukana.


Sukka kävi kuuntelemassa mm. Burger Gamesin uuden Praedor -lisäosan, Kirotun kirjan, julkaisuluentoa sekä luentoa siitä, mitä tulee ottaa huomioon kun suunnittelee roolipelimaailmaansa tai fiktioonsa pahaa korporaatiota.


Sukka sai myös uuden neulepussin. Samasta kankaasta ommellun viimevuotisen pussin yläreuna näkyy tuossa kuvan alaosassa. Kuten huomaatte, reissussa rähjääntymistä on tapahtunut.


Myönnettäköön, että saatoin ehkä ostaa vähän jotain muutakin kuin neulepussin.



Kesken roolipelitapahtuman sukka joutui lähtemään urheilukentälle katsomaan naisten Vaahteraliigan ottelua.

Kaiken kaikkiaan sukka eteni viikonlopun aikana niin, että tuosta tekeillä olevasta parista on jo yli puoli vartta valmiina. Jos se kuulostaa vähältä, niin muistutan että kyseessä on 2,5 -millisillä puikoilla oleva sukka, jonka olisi tarkoitus yltää esiteiniomistajaansa puoleenreiteen.


Tänään sukka matkusti vähän muihin maisemiin, kun palailin pitkältä lomalta vähitellen varovasti työn touhuun. Kotiseututalo Parkvilla oli vielä pystyssä, mutta sen eteen oli parkkeerattu pieni nostolava; talon jo aika paljon säitä ja aikaa nähneet valkoiset puitteet ovat saamassa pintaansa uuden siistin maalin.

Ai niin, sen vielä mainitsen, että sain viimein tuonne toisen blogini puolelle laitettua kokoelman raapaleita. Joku saattaa muistaa, että minulla viime marraskuussa oli raapale päivässä -projekti. Nyt Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi minulla on meneillään Sata päivää, sata sanaa -proggis. Tässä vaiheessa blogissa on sen tiimoilta hieman yli 60 merkintää, kun muutama teksti on lähetetty tai lähdössä kirjoituskilpailuihin eivätkä siis tule julkiseen nettiin ennen kuin tulos on selvillä. Seuraava purske päivityksiä tulee varmaankin joskus elo-syyskuun taitteessa.

Näissä tunnelmissa Elämänlangalla tällä viikolla! Työt alkoivat, mutta kesä jatkuu selvästi vielä, eli katsotaan mitä ensi viikko tuo tullessaan.

Ei kommentteja: